Kaatumisen pelko on havaittu liittyvän heikompaan fyysiseen suorituskykyyn, kun henkilöitä on arvioitu erilaisilla fyysisen suorituskyvyn mittareilla (Maki ym. 1991, Vellas ym. 1997, Donoghue ym. 2013). Kävelynopeus on ollut tilastollisesti merkitsevästi alentunut kaatumista pelkäävillä henkilöillä (n = 1307, p < 0,001). Pelkääjät kävelivät 0,15 m/s hitaammin (1,13 ja SD 0,25 m/s). (Donoghue ym. 2013) Toisessa tutkimuksessa apuvälinein ja itsenäisesti liikkuvien vanhuksien keskuudessa kaatumista pelkäävät ovat osoittaneet selvästi huonompaa suorituskykyä spontaanin heilahtelun testeissä silmät kiinni ja yhden jalan seisonnassa (Maki ym. 1991). Higuchi ja kumppanit tutkimuksessaan (2004) arvioivat fyysistä suorituskykyä kaatumista pelkäävillä laitoshoidossa asuvilla vanhuksilla (n=29, keski-ikä 84,3, SD 5) ja havaitsivat osallistujien fyysisen suorituskyvyn olevan heikompi kuin itsenäisesti asuvilla ikäisillään verrokeilla. Osallistujien TUG-testin keskiarvo oli noin 20 sekuntia ja kävelynopeus 10 metrin kävelytestissä 0,53 m/s (Higuchi ym. 2004), kun verrokeilla vastaavat tulokset ovat olleet TUG-testissä 9,14 sekuntia (Bruce ym. 2002, Steffen ym. 2002) ja kävelynopeus 1,15–1,38 m/s (Rockwood ym. 2000). Esimerkiksi TOIMIVA-testien mukaan suomalaisten 70–89-vuotiaiden keskimääräinen maksimaalinen kävelynopeus 10 metrin kävelytestillä mitattuna on 1,0–1,67 m/s. TUG-testi yli 16 sekuntia on ollut kaatumisen riskitekijä (Okumiya ym. 1998) ja yli 17 sekuntia on riippumattomasti ennustanut päivittäisten toimintojen heikentymistä (Okumiya ym. 1999). Kaatumisen pelko on merkitsevästi liittynyt TUG-testin ja 10-metrin kävelynopeuden suhteeseen (Higuchi ym. 2004) ja FES-I on taas ennustanut merkitsevästi (p=0,01) osastokuntoutuksen lopputulosta kotiutuessa ja jatkoseurannassa tutkimuksessa (n=161, keski-ikä 82) käytetyillä toimintakyvyn itseraportointimittareilla (The Short Form Late Life Function and Disability Instrument, SF-LLFDI ja Barthelin indeksi), mutta ei kävelynopeudella (Denkinger ym. 2010).