Johdanto urheilija -valmentaja -suhteeseen

Tässä tehtävässä käsitellään valmentajakokemuksia ja niihin liittyviä motivaatiotekijöitä, tunteiden säätelyä ja itseluottamusta suhteessa urheilijoihin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja heijastevaikutuksia nykyiseen elämään. Käsitteiden avaamiseksi kerron valmennussuhteista ja liikunta- ja urheilupsykologiaan liittyvistä psyykkisistä taidoista ja tekniikoista.  Sisältö perustuu tieteelliseen näyttöön, omiin kokemuksiin ja haastattelemaani valmentajaan ja hänen valmennuskokemuksiin.

1. Urheilupsykologia

Liikuntapsykologia on urheilupsykologian yläkäsite ja se tutkii ihmisiä ja heidän käytöstä liikuntaympäristössä ja soveltaa tietoa käytäntöön (Gill, Williams, & Reifsteck, 2017; Matikka & Roos-Salmi, 2012). Liikuntapsykologian tavoite on ymmärtää ihmisiä ja heidän käyttäytymiseen liittyviä liikuntailmiöitä. Tavoite on myös auttaa ihmisiä liikkumaan riittävästi ja kohti huippusuorituksia, tyytyväisyyttä, hyvinvointia ja kehittymistä. (Weinberg & Gould, 2014.) Urheilupsykologia taas keskittyy erityisesti selvittämään mitä urheilu ja liikunta merkitsevät ihmiselle ja miten ne vaikuttavat ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin (Matikka, 2012, s. 24).

1.1.Psyykkiset taidot

Urheilijan suorituskyvyn on huomattu tukeutuvan psykologisiin prosesseihin. Näihin prosesseihin sisältyvät psyykkiset taidot ja tekniikat. (Weinberg & Gould, 2014, s. 247.) Crespo (2006) on määritellyt psyykkisiksi taidoiksi motivaation, tunteiden säätelyn, ajattelun ohjauksen, fokusoinnin, sosiaalisten suhteiden ja tilanteiden hallinnan ja tietoisuustaidot.

Psyykkiset taidot auttavat kohtaamaan esimerkiksi liikuntaan liittyviä stressitilanteita ja hoitavat valmennettavien ja valmentajien psyykkisiä ongelmia (Matikka & Roos-Salmi, 2012, s. 31).  Menestyneet urheilijat käyttävät psyykkisiä taitoja useammin kuin vähemmän menestyneet ja harrasteliikunnassakin psyykkisten taitojen hallinta on todettu toimivaksi.

Motivaatio (motivation)

Motivaatio on monimutkainen prosessi. Prosessissa yhdistyvät ihmisen persoonallisuus sekä sosiaalinen ympäristö. Motivaatio voi olla sisäistä tai ulkoista ja se vaikuttaa toiminnan voimakkuuteen ja tehtävien valintaan. Motivaatio ohjaa käyttäytymistä kohti tavoitetta. (Liukkonen & Jaakkola, 2012.) Sisäinen motivaatio ohjaa toimintaa tekijän sisältäpäin (mm. tekemisen ilo ja suorituksesta nauttiminen) ja ulkoinen motivaatio ohjaa toimintaa ulkoapäin (mm. palkkiot, paineet ja pakotteet). (Grönholm, 2018b.)

Motivaatioilmapiiri (motivational climate)

Ames (1992) esitteli motivaatioilmapiiri tai -ilmasto -käsitteen tavoittaakseen motivaatioon liittyvät sosiaalipsykologian tärkeimmät puolet (Duda & Balaguer, 2007, s. 120). Motivaatioilmapiiri on moniulotteinen ja koostuu erilaisista rakenteista kuten arviointimenetelmistä, vuorovaikutussuhteista, tunnistustyypeistä ja -perusteista ja auktoriteettilähteistä. Jaakkolan ja Digelidisen (2007) mukaan motivaatioilmapiirillä tarkoitetaan toiminnan psykologista ilmapiiriä kolmesta eri näkökulmasta: viihtyminen, psyykkinen hyvinvointi ja toiminnassa pysyminen.

Valmentaja voi luoda motivaatioilmapiiristä tehtäväsuuntautuneen tai kilpailusuuntautuneen. Motivaation kannalta paras tulos saavutetaan, jos sekä urheilija, että ympäristö ovat tehtäväsuuntautuneita. Tehtäväsuuntautuneen ilmapiirin ohjaustapa korostaa urheilijoiden vastuullisuutta ja valinnan mahdollisuutta.  Kilpailu- eli minäsuuntautuneen ilmapiirin ohjaustapa on autoritatiivinen ja kontrolloiva. (Grönholm, 2018b.)

Tunteiden säätely (emotion regulation)

Eisenbergin, Fabesin, Guthrien ja Reiserin (2000) mukaan tunteiden säätely tarkoittaa kykyä vaikuttaa siihen, mitä, kuinka pitkään ja voimakkaasti tunnemme. Tunteiden säätelyn on nähty sisältävän kolme osa-aluetta: tunteiden tunnistaminen, tunteiden kokeminen ja tunteiden ilmaisu (Gross, 2002).  Säätelyn ansiosta tunne häviää (Grönholm, 2018c). 

Tunteiden säätelyn taitoa voidaan pitää valmentajan työkaluna (Gross & Thompson, 2007). Valmentaja voi käytännössä rohkaista, kannustaa, kehua, innostaa, rauhoitella, lohduttaa ja tukea urheilijoita (Kokkonen, 2012, s. 82) ja urheilija voi oppia vaikuttamaan tunteisiinsa tietoisesti opettelemalla (Grönholm, 2018c).

1.2. Psyykkisen valmentautumisen tekniikat

Psyykkisen valmentautumisen tekniikat vaikuttavat useaan psyykkisen taidon osa-alueeseen. Esimerkiksi tehokas tavoitteen asettelu vaikuttaa vahvistavasti itseluottamukseen, jonka kohoaminen vahvistaa motivaatiota ja keskittymiskykyä. Myös käänteiset vaikutukset voidaan todeta olevan olemassa. (Roos-Salmi, 2012, s. 135.)

Crespo (2006) on määritellyt psyykkisiksi tekniikoiksi tavoitteiden asettamisen, motivoinnin, vireystilan säätelyn, rentoutumis- ja energisoitumistekniiikat, mielikuvien käytön, kognitiiviset strategiat, itsepuheen, tarkkaavaisuuden kontrolloinnin, rutiinit ja selviytymistekniikat, kilpailutilanteiden hallinnan, huippusuoritukset sekä itseluottamuksen.

Itseluottamus (self-confidence)

Itseluottamuksen määrittely ei ole yksiselitteistä (Roos-Salmi, 2012, s. 150). Nykytietämyksen valossa itseluottamus määritellään sekä yleiseksi ominaisuudeksi, että kehitettävissä olevaksi taidoksi. Itseluottamukseen vaikuttavat ympäristö, kokemukset ja sosiaalinen vuorovaikutus. (Roos-Salmi, 2012, s. 150.) Itseluottamuksen osa-alueet ovat minäkäsitys, osaaminen ja reagointi (Grönholm, 2018a).

Grönholm (2018a) kuvailee itseluottamusta ihmisen käsitykseksi omista taidoista ja kyvyistä suhteessa tavoiteltuun lopputulokseen tai käsillä olevaan tehtävään. Se on uskoa siihen, että saavuttaa tavoitteen. Itseluottamus on tilanneriippuvaista eli se vaihtelee koetun vireen, tuntemusten ja vaatimusten mukaan.

2 Valmentaja ja valmennussuhde

Suomalaisen valmennusosaamisen malli on muokattu Côtén ja Gilbertin (2009) tutkimusten pohjalta ja urheilijan osaamista kuvataan näillä ominaisuuksilla: a) ihmisenä kasvu, b) urheilijana kehittyminen ja lajiosaaminen, c) kuulumisen tunne sekä d) itsensä kehittämisen taidot. Näihin ominaisuuksiin valmentajan on todettu pystyvän vaikuttamaan. (Hämäläinen, 2014.) Vella, Oades ja Crowe (2011) ovat päässeet samoihin johtopäätöksiin.

Hämäläinen (2012) jakaa valmentajat viiteen eri kategoriaan: 1) idoleina 2) kurin ja rajojen luojina, 3) ankarina, 4) ystävinä ja 5) kuin vanhempina. Hämäläinen on muodostanut valmentajaryhmät aineistosta (2008), joka koostui 264 18-26-vuotiaasta urheilijasta. 

2.1.Omat valmentaja kokemukset

Olen harrastanut pääosin koripalloa 13-vuotiaasta aina 30-vuotiaaksi asti. Sitä ennen olen harrastanut ohjatusti 7-vuotiaasta alkaen kronologisesti jalkapalloa, karatea ja alppihiihtoa. 23-vuotiseen harrastuskaareeni lukeutuu useita valmentajia. Olen kohdannut lähestulkoon kaikki Hämäläisen (2012) mainitsemat valmentajaryhmät.

Seuraavassa osassa käydään läpi valmennussuhteitani subjektiivisesti ja sitä, kuinka suhteet ovat vaikuttaneet minuun psykologisesti. Lähestymistapani on karkea ja tiivis.

2.1.1.                        Idoli

7- ja 15-vuotiaana minulla on ollut sekä jalkapallossa, että koripallossa valmentajana idoli. Valmentajat ovat olleet edustusjoukkueen pelaajia. Motivaatioilmapiiri on vaihdellut kilpailu- ja tehtäväsuuntautuneen välillä tasapuolisesti. Oma liikuntamotivaationi on silloin koostunut sekä sisäisistä että ulkoisista tekijöistä. Minulla on ollut suorituspaineita, mutta olen kokenut onnistumisen iloa. Ensimmäiset psyykkisen valmentautumisen tekniikat olen oppinut idoli-koripallovalmentajalta.

Urheilullinen elämäntapani ja urheilulliset ominaisuuteni ovat saaneet selkeitä suuntaviivoja idolivalmentajilta ja sisäinen keskusteluni on käynnistynyt. Olen saanut käsityksen mitä urheilullinen elämäntapa vaatii ja olen pystynyt peilaamaan itseäni urheilijana ja sitä minkälainen kehonkuvani pitäisi olla, jotta pärjään urheilijana. Tänäkin päivänä heijastan kokemuksiani näistä valmennustilanteista.

2.1.2.                        Kurin ja rajojen luoja

Minulla on ollut 18-21-vuotiaana valmentajia kurin ja rajojen luojina. Koen, että heidän valmennusfilosofia on kummunnut näistä Hämäläisen (2012) esittämistä perusajatuksista kuten ”työn teon oppimisesta, päämäärätietoisuudesta ja yritteliäisyydestä”.

Motivaatioilmapiiri on silloin ollut painottunut tehtäväsuuntautuneen ilmapiirin puoleen. Minulla ja joukkueella on ollut tavoitteita ja niitä kohti on yritetty kulkea yhdessä ja erikseen. Liikuntamotivaationi on koostunut pääosin sisäisistä tekijöistä kuten ahkeruudesta ja tunnollisuudesta. Olen kasvanut valmentamisen kautta kohti urheilullista elämäntapaa, psyykkinen hyvinvointini on ollut tasapainossa, enkä ole miettinyt kehonkuvaani mitenkään erityisesti.

Nämä valmennusaikakaudet muistan lämmöllä. Urheilullisesti en kuitenkaan menestynyt riittävästi. En osaa sanoa kehittyikö itseluottamukseni, mutta ainakin se on vaihdellut, kuten urheilumotivaationi. Tunteiden säätelyä olen yrittänyt harjoitella. Tästä vaiheesta edelleenkin heijastuu kysymyksiä, olisinko jotenkin voinut tehdä asiat paremmin?

2.1.3.                        Ankara

Koripallossa miesten edustusjoukkueen mukana harjoitellessa kohtasin Hämäläisen (2008) luokitteleman ankaran valmentajan 22-vuotiaana. Tilanne on sopinut hyvin Hämäläisen määritelmään: ”oppiessa harjoittelemaan ja siihen, miten harjoituksissa toimitaan, valmentajakin keskittyy muuhun. Tällöin hän ei vaikuta enää niin ankaralta”.

Motivaatioilmapiiri on mielestäni ollut hyvin kilpailusuuntautunut. Useille urheilijoille on ollut tärkeätä näyttää, että he ovat muita parempia. Liikuntamotivaationi on ollut ulkoista, koska minulle on saneltu ulkopuolelta käsin mitä minulta on vaadittu.

Psyykkinen hyvinvointini ja varsinkin itseluottamukseni on ollut koetuksella eikä kehonkuvani ole ollut riittävä. Riittämättömyys on kuvastanut koko tätä valmennussuhdetta. Muistan, kun olen kertonut valmentajalle jalkakivuistani, jotka ovat haitanneet harjoitteluani. Valmentaja on ensin kuunnellut minua ja kertonut sitten, kuinka toinen henkilö joukkueesta on pystynyt paljon hankalammankin vaivan kanssa harjoittelemaan.

2.1.4.                        Ystävä

Harrastuskaareni loppuvaiheessa 27-29-vuotiaana olen kokenut valmentajat ystäviksi, koska niissä suhteissa on korostunut tasa-arvoisuus ja kumppanuus. Motivaatioilmapiiri on ollut mielestäni tehtäväsuuntautunut, koska kilpailukeskeisyys on ollut niin sanotusti tervettä.

Olen ollut kehonkuvani ja itseni kanssa urheilijana sinut. Kuvittelen, että olen tiennyt mitä minulta on vaadittu ja mihin olen pystynyt vastaamaan. Urheilulliset ominaisuuteni olen kokenut silloin kehittyvän vain vähän, lähinnä ihmisenä kasvu ja kuulumisen tunne. Itseluottamukseni on ollut korkea, koska vaatimukset ovat olleet vähäisiä. Käytännössä sisäinen motivaatio on selvästi laskenut, olen jo luopunut unelmista ja keskittynyt liikunnan harrastamiseen.

2.1.5.                        Kuin vanhempi

En tunnista, että minulla olisi ollut Hämäläisen (2008) kuvailemia valmentajia ryhmästä ”kuin vanhempi”. En ole mielestäni keskustellut kahden kesken yhdenkään valmentajan kanssa ”kaikesta maan ja taivaan välillä” varsinkaan harjoituksien ulkopuolella ja pitänyt suhteita ”lämpiminä ja läheisinä”. Luulen, että se on ollut harkittu valinta. Olenko kokenut läheisyyden uhkana urheilumotivaatiolleni?

3.Valmentajahaastattelu

Olen haastatellut karatevalmentaja Jounia ja ollut seuraamassa ja osallistumassa hänen vetämiin tekniikkaharjoituksiin. Haastattelussa on keskitytty itseluottamukseen ja tunteiden säätelyyn.

3.1.                        Itseluottamus

Jounin valmennusmetodi on dialoginen. Hän keskustelee urheilijoiden kanssa harjoituksen aikana ja tunnustelee urheilijoiden vointia, osaamista ja tavoitteita ja suhteuttaa harjoituksen sisällön hyvin pitkälle yksilöllisesti. Olen kokenut valmennuksen motivoivaksi ja se on kohottanut itseluottamustani. Vaikutukseen on auttanut se, että Jouni valmensi tekniikkaharjoitukset kahdelle henkilölle

Jounin valmentamiseen liittyvä olennainen asia urheilijoidensa itseluottamuksen kehittymiseksi ja säilyttämiseksi on ensisijaisesti urheilijan riittävän vastuun kehittäminen ja harjoitusohjauksen ja -vastuksen ”annostelu”. Jounin valmennustyössä näkyy aito arvostus urheilijoita kohtaan ihmisinä käytännössä kiinnostuksen osoituksesta ja kunnioituksen ja häviämisen opettamisesta suorituksista riippumatta. Jouni kokee vaikeuksia arvostaa urheilijoita, jotka ovat huonosti motivoituneita tai kärsivät alkoholin liikakäytöstä.

Jouni kertoo muistaneensa tilanteita, jolloin aito arvostus on ollut vaikeaa säilyttää ja näyttää urheilijalle. Hän on kokenut pystyneensä ainakin osittain puuttumaan näihin tilanteisiin. Suhde urheilijoihin on säilynyt, mutta oma valmennusmotivaatio on kärsinyt näistä kokemuksista. Jälkeenpäin Jouni on miettinyt olisiko hänen pitänyt enemmän puuttua kyseisten urheilijoiden toimintaan ja hankkia heille esimerkiksi ammattiapua. Hän on kuitenkin pohtinut ja punninnut, että valmentajaresurssit ovat rajalliset.  

Jouni arvostaa urheilijoissa erityisesti urheilun ulkopuolella sellaisia piirteitä kuin kunnioitus, vuorovaikutustaidot ja luotettavuus. Piirteet, joita Jouni arvostaa urheilijoissa urheilijoina ovat osittain samat kuin urheilun ulkopuolellakin. Niiden lisäksi Jouni eritoten arvostaa urheilijoissa pitkäjänteisyyttä ja sitoutuneisuutta. Lisäksi on keskusteltu hyvän urheilijan piirteistä erityisesti karatessa ja eräänlainen tasapainon saavuttaminen pelon ja rohkeuden välillä on myös tärkeä piirre urheilijassa.

Jouni ajattelee oman tapansa antaa palautetta urheilijoille tukevan heidän itseluottamuksen kehittymistä ja säilymistä, kun se on hienovaraisesti annettu totuus. Hän kokee, että kokeilemalla ja tunnustelemalla tulee esille, kenelle palaute tulee antaa ja miten. Jouni korostaa, että palaute tulee antaa yksilöllisesti.  

Keskusteltu pitkään, miten Jouni voisi toimia ja jatkaa toimintaa, jotta urheilijat oppisivat yhä useammin ja voimakkaammin tiedostamaan vahvuudet, olemaan ylpeitä osaamisestaan, huomaamaan onnistumisensa, suhtautumaan neutraalisti ja innostuneesti kehittymistavoitteisiinsa ja arvostamaan itseään ainutlaatuisina ihmisinä ja persoonina. Ajatus on tiivistynyt näin: kisamenestys tulee ottelemalla ja vyömenestys pitkäjänteisellä työllä. Valmentajan on hyvä tunnistaa varsinkin urheilijan heikkoudet ja puutteet ja niihin Jouni kokee tarvitsevan tulevaisuudessa objektiivisia tai objektiivisempia mittareita.

3.2.                        Tunteiden säätely

Jounin valmennus urheilijan tunteiden säätelyä koskien on pragmaattinen. Hän valmentajana osallistuu harjoituksiin ja arvioi ja ohjaa urheilijoita tilanteen mukaan. Kuormitustaso pidetään urheilijoiden tavoitteiden, voinnin ja kuntotason mukaisena.

Jouni kertoo, että erityisesti rentoutuneen tilan saavuttamiseen ja ottelutilanteissa valppauteen liittyvää tunteiden säätelytyötä hän toteuttaa harjoituksissa ja kilpailutilanteissa. Keinoja ovat muun muassa ”siirtää sivuun huonosti keskittyvä tai käyttäytyvä urheilija”. Rentoutumisen ja valppauden saavuttamista helpottaa urheilijan hyvä kunto ja sen ylläpito. Urheilijoille on tärkeätä opettaa kokemus tappioista ja korostaa, etteivät kisat juurikaan eroa normaalista harjoittelusta. Hyvä valmistautuminen ja valmentautuminen auttaa kohtaamaan tulevat ärsykkeet kuten epäonnistumisen. On niin sanotusti tärkeätä oppia odottamaan pahinta ja toivomaan parasta.

Jouni kokee tilanteet, joissa sääntöjen noudattaminen lipsuu ja tulee loukkaantumisia, vaativan erityistä tunteiden säätelyä. Tunteiden säätelyä Jouni pyrkii toteuttamaan myötäelämisellä, etukäteen sovituilla säännöillä, luottamuksen rakentamisella ja ajatuksien viemisellä muualle. Lisäksi on keskusteltu ylivilkkaiden nuorien ja heidän erityistyyppisestä harjoitusohjelmasta.

Jouni kertoo suhtautuvansa voimakkaisiin tunteiden ilmaisuihin harjoituksissa ja kilpailutilanteissa neutraalisti. Hänen valmennuksessa on käsitelty erilaisia haastavia tunteita otteluiden ja harjoituksien kannalta yhdessä keskustelemalla ja harjoittelemalla käytäntöä. Lisäksi Jouni on korostanut, että tunteiden säätelyyn liittyen on tärkeätä sitouttaa urheilijan läheiset tukemaan urheilijaa ja hänen urheilullista elämäntapaa.

4. Yhteenveto

Valmentajan toimintatavat ja rooli vaikuttavat valmennettavien itseluottamukseen, tunteiden säätelyyn ja motivaatioon sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä. Käytännössä tämä tapahtuu ensisijaisesti urheiluvalmennuksen ohessa, vähän niin kuin itsestään.

Roos-Salmen (2012) mukaan psyykkisten taitojen ja tekniikoiden harjoittaminen tulee kuulua urheilijan perusvalmentautumiseen. Esimerkiksi urheilijan itse ilmoittaman mittarin (ASRM, athlete self-report measure) käytön on huomattu olevan yhteydessä hänen itseluottamuksen parantumisessa neljän (p = 0.006), kahdeksan (p = 0.010) ja 16 (p = 0.029) viikon jälkeen (Saw, Main, Robertson, & Gastin, 2017).

On todettu, ettei valmentaja pysty suoraan vaikuttamaan urheilijan persoonaan sidottuihin motivaatiotekijöihin, mutta pystyy vaikuttamaan urheilijan motivaation edistämiseksi motivaatioilmapiirin kautta. (Liukkonen & Jaakkola, 2012, s. 57.) Myös Jouni on kokenut, että urheilijan motivaatio lähtee ensisijaisesti urheilijasta itsestään. Valmentaja voi kuitenkin edistää urheilijoiden motivaatiota ja motivaatioilmapiiriä muun muassa ottamalla urheilijat mukaan harjoittelua koskeviin päätöksentekoprosesseihin, eriyttää toimintaa ja harjoitteita urheilijoiden taitotason mukaan, tukea urheilijoiden välistä yhteistyötä ja antamalla palautetta (Liukkonen & Jaakkola, 2012, s. 63). Motivaatioilmastokyselyllä valmentaja voi selvittää miten urheilijat kokevat harjoitukset (Liukkonen & Jaakkola, 2012, s. 63).

Tutkimukset ovat osoittaneet valmentajilla olevan puutteellisia ja valmennussuhteeseen kielteisesti vaikuttavia tunnetaitoja. Valmentajan stressi ja uupumus kertoo puutteellisista valmentajan tunteiden säätelyn taidoista. (Kokkonen, 2012, s. 83.) Tunteiden säätelytaitoja voidaan parantaa esimerkiksi kahdeksan viikkoa kestävällä tietoisuustaitojen eli mindfulness-harjoittelulla. Scott‐Hamilton, Schutte ja Brown (2016) ovat osoittaneet, että mindfullness-harjoittelulla on pystytty vaikuttamaan urheiluun liittyviin pessimistisiin attribuutioihin (p = .042).

Gould, Collins, Leuer ja Chang (2007) ovat todenneet hyvän valmennussuhteen olevan kriittinen tekijä valmentajana menestymisessä ja hyvän valmennussuhteen rakentaminen on nähty tuottavan hyviä urheilutuloksia. Gouldin ja Carsonin (2011) mukaan valmentajan panostaessa hyvän valmennussuhteen rakentamiseen, urheilijat kokevat suhteesta positiivisia vaikutuksia heidän kehittymiseen. Esimerkiksi Minna Tervamäki kertoi haastattelussa (Mursu, 2017) omasta ankarasta valmentajastaan ja kuinka rankkaa valmennus oli ja kuinka hän kokee vaikutukset vielä tänäkin päivänä. Minulla on samanlaisia kokemuksia. Olen oppinut ankaralta valmentajaltani jonkinlaista lujuutta, joka heijastuu vielä tähänkin päivään. Ankarakin valmentaja voi mielestäni saada positiivisia vaikutuksia kehittymiseen, mutta tulokset saattavat tulla esille vasta pidemmän ajan kuluttua. Tämän takia urheilijan on hyvä sitoutua urheilulliseen elämäntapaan ja valmentajaan pitkäjänteisesti.