Kaatumisen pelkoa käytetään usein kattoterminä, joka voidaan jakaa erillisiin psykologisiin huolenaiheisiin, kuten kaatumisen pelkoon, kaatumishuolestuneisuuteen, kaatumisen ehkäisyn pystyvyyteen, tasapainovarmuuteen ja muihin (Nupponen 2012, Hull ym. 2013). Kaatuminen on havaittu riippumattomaksi tekijäksi ennustamaan kaatumisen pelon kehittymistä, ja kaatumisen pelko ennustaa kaatumisia (Friedman ym. 2002). Vaikka henkilö ei ole kaatunut, on kaatumisen pelkoa pystytty osoittamaan (Myers ym. 1996, Lachman ym. 1998, Lawrence ym. 1998, Legters 2002, Scheffer ym. 2008). Systemaattisessa katsauksessa (Schoene ym. 2019) on osoitettu, että useat tutkimukset ovat havainneet kaatumisen pelon ja kaatumisten kuuluvan elämänlaadun riippumattomiin ennustajiin (Howland ym. 1993, Arfken ym. 1994, Lachman ym. 1998) ja kaatumisen pelon arvellaan vaikuttavan elämänlaatuun enemmän kuin muut perusmuuttujat, kuten ikä ja sukupuoli (Lachman ym. 1998, Stretton ym. 2006).
Itsenäisesti asuvien vanhusten keskuudessa kaatumisen pelon prevalenssia raportoidaan kolmesta prosentista jopa 92 prosenttiin (Aoyagi ym. 1998, Scheffer ym. 2008). Vaihtelu on suurta, koska mittaustapoja on monia (Scheffer ym. 2008). Ilmiöstä on raportoitu aluksi pelkoon liittyvänä kaatumisen jälkeisenä oireyhtymänä, jota on ilmennyt kolmanneksella kaatumisen takia sairaalaan joutuneilla ikäihmisillä (Murphy, J. & Isaacs 1982). Tilanne on sittemmin muuttunut. Kaatumisen pelko on osoittautunut olevan itsenäisesti asuvien vanhusten suurin pelko (Howland ym. 1993) ja yleistä varsinkin niillä kaatuneilla, joilla on hauraus-raihnausoireyhtymä (Ní Mhaoláin ym. 2012). Kaatumisen pelko on havaittu johtavan fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen ja toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemiseen (Murphy, S. L. ym. 2002).
Vanhusten kaatumisen pelko on monitahoinen rakenne, joka liittyy asennon vakauteen ja eikä niinkään yleiseen ahdistukseen (Valentine ym. 2011). Kaatumisen pelon määrittelyyn ja operationalisointiin on kerrottu olevan kaksi erilaista lähestymistapaa: yhden kysymyksen pelkoon keskittyvä määritelmä ja pystyvyysteoriaan keskittyvä määritelmä. (Schoene ym. 2019) Pelkoon keskittyvä määritelmä arvioi tuleviin kaatumisiin liittyvää pelottavaa ennakointia esimerkiksi käyttäen yhden kysymyksen kyselyä (single item question, SIQ; Silverton & Tideiksaar 1989), ”oletteko nyt peloissanne, vähän peloissanne tai ette ole peloissanne siitä, että saatatte kaatua?” (Arfken ym. 1994). SIQ-kyselyä käytetään pääsääntöisesti epidemiologisissa tutkimuksissa ja niissä käytetään dikotomista vastausvaihtoehtoa (kyllä/ei). SIQ-kyselyt eivät ole a) herkkiä erottamaan erilaisia pelkoja toisistaan, b) ne eivät erottele huolta kaatua erilaisissa aktiviteeteissa ja c) ne eivät ole riittävän herkkiä seuraamaan kaatumisen pelon muutoksia. (Yardley ym. 2005)
Kaatumisen pelon toinen määritelmä liittyy pystyvyysteoriaan (Bandura 1978). Kaatumisten pystyvyysteoria tarkastelee kaatumisen ehkäisyn pystyvyyden rakennetta, joka on määritelty omiin kykyihin luottamiseksi tai niiden puuttumiseksi tiettyjen päivittäisten toimintojen aikana (Tinetti ym. 1990, Powell & Myers 1995). Tunnetuin pystyvyyttä kaatumisen ehkäisyyn mittaava mittari on kaatumisen ehkäisyn pystyvyyskysely (Fall-efficacy scale, FES; Tinetti ym. 1990). Systemaattisessa katsauksessa on esitetty, että useimmissa tutkimuksissa kaatumisen pelkoa on mitattu FES-kyselyllä, kyselyllä vanhusten toiminnasta ja kaatumisen pelosta (Survey of Activities and Fear of Falling in the Elderly, SAFE) ja SIQ-kyselyllä (Schoene ym. 2019). Useamman kuin yhden kysymyksen esittäminen on johtanut samanlaisiin tuloksiin ja silloin taustalla oleva yhteys on perusteltu olevan samanlainen (Howland ym. 1993, Baharlouei ym. 2013, Tiernan ym. 2014, Patil ym. 2014). Kuitenkin monikohtaisten kaatumisen pelkokyselyiden psykometriset ominaisuudet on kyseenalaistettu (Denkinger ym. 2015), mutta toisaalta taas systemaattisen katsauksen tutkimuksissa käytettyjen kaatumisen pelkokyselyiden on arvioitu olevan päteviä, sisäisesti johdonmukaisia ja luotettavia (Schoene ym. 2019).
Termejä kaatumisen pelko ja pystyvyys kaatumisen ehkäisyyn käytetään usein sekaisin tutkimuskirjallisuudessa (Hadjistavropoulos ym. 2011). Kuitenkin kaatumisen ehkäisyyn pystyvyys käsitteen käyttö on yleistynyt (Tinetti ym. 1990, Hadjistavropoulos ym. 2011), koska sen vahva teoreettinen perusta juontaa sosiaalisen oppimisen teoriasta (Bandura 1986). FES-mittarilla on osoitettu yhteys toimintakykyyn ja sen mittaamisen luotettavuutta ja pätevyyttä on pystytty kehittämään (Tinetti ym. 1990, Hadjistavropoulos ym. 2011). Sosiaalisen oppimisen teoria viittaa siihen, että parannettu pystyvyys kaatumisen ehkäisyyn vähentää päivittäistä toimintaa rajoittavaa kaatumisen pelkoa (Jefferis ym. 2014, Sawa ym. 2020) ja lisää toimintakykyä (Yoshikawa & Smith 2019). Kaatumisten ehkäisyinterventiot, jotka tehokkaasti lisäävät kaatumisen ehkäisyn pystyvyyttä ja vähentävät kaatumisen pelkoa, ovat olennaisia strategioita vanhusten aktiivisen elämän edistämiseksi (Yoshikawa ym. 2020).
Mikä sitten on paras tapa arvioida kaatumisen pelkoa? Yksi meta-analyysi ehdottaa, että toiminnallisen tasapainon (Activities-Spesific Balance Confidence, ABC) asteikko arvioi ihmisen luottamusta suorittaa monimutkaisempia fyysisiä ja sosiaalisia toimintoja kuin perinteiset FES-kyselyt (Schepens ym. 2012). Kansainvälinen kaatumishuolestuneisuuskysely (Falls Efficacy Scale International, FES-I) on validoitu suomalaisille (Nupponen & Karinkanta 2012), kun taas ABC-asteikko on vain suomennettu (Paltamaa ym. 2019). Systemaattinen katsaus kaatumisen ehkäisyn pystyyden mittaamisesta vetää yhteen, että kaatumisen ehkäisyn pystyvyyden kyselyiden sisäistä validiteettia ei ole tutkittu riittävästi, mutta rakenteellinen validiteetti on riittävä useille käytetyille kyselyille. Lisätutkimusta peräänkuulutetaan laajemman kaatumisen ehkäisyn pystyvyyden konstruktion tutkimiseksi. (Soh ym. 2021) Meta-analyysi taas suosittelee SIQ-kyselyä vanhuksille (Rolstad ym. 2011) ja SIQ ennustaa kaatumisia (Gates ym. 2008). SIQ-kysely on nopea ja helppokäyttöinen, mutta sen validiteetti on heikko (Jørstad ym. 2005). SIQ on osoittanut rinnakkaisvaliditeettia FES-kyselyn kanssa (korrelaatio = 0,43, n=270, keski-ikä 76-vuotta; Lachman ym. 1998). Yksi poikittaistutkimus on pystynyt osoittamaan (n = 1359), että SIQ-kyselyllä on positiivinen annosvastesuhde FES-I-kyselyn kanssa (spesifisyys 86 %, herkkyys 74 %, negatiivinen ennustearvo 89%, positiivinen ennustearvo 69%), kun SIQ-kyselyyn on yhdistetty kysymys aktiivisuuden rajoittuneisuudesta (Belloni ym. 2020). Iranilainen poikittaistutkimus (n=100) on osoittanut, että SIQ voi tunnistaa kaatumisen pelon tarkasti, kun henkilöllä on voimakas kaatumisen pelko. Tutkimuksessa kaatumisen pelon voimakkuuden tason arviointi on perustunut FES-I-kyselyyn. Kun henkilöllä on ollut kohtalainen kaatumisen pelko, on SIQ-kysely osoittanut matalaa herkkyyttä (43 %) ja korkeaa spesifisyyttä (90 %). SIQ-kysely ei toimi hyvin kohtalaisesti kaatumista pelkäävien henkilöiden tunnistamisessa, mutta SIQ-kysely tunnistaa ei-pelkäävät. (Meimandi ym. 2021)
Kaatumisten ehkäisyinterventiot ovat vaikuttaneet kaatumisen pelkoon, kun ne ovat pohjautuneet liikuntaharjoitteluun. Cochrane-työryhmän meta-analyysissa on raportoitu 24 erilaisen liikuntaharjoitteluun perustuvan kaatumisten ehkäisyintervention (esim. taijia, joogaa, tasapainoharjoittelua tai voima- ja vastusharjoittelua) vaikutuksesta kaatumisen pelkoon FES-I-kyselyllä (58,3 %), ABC-kyselyllä (25,0 %) ja perinteisillä SIQ-kyselyillä (16,7 %). Vaikutuksen suuruus on ollut kohtalainen (0,37 ja 95 % luottamusväli on ollut 0,18–0,56). (Kendrick ym. 2014) Myös taijiohjelmien meta-analyysissä, jossa on tarkasteltu kolmessa tutkimuksessa kaatumisen pelkoa, on vaikutuksen suuruus ollut kohtalainen (0,37 ja 95 % luottamusväli on ollut 0,03–0,70; Logghe ym. 2010). Vähentynyttä kaatumisen pelkoa on havaittu myös toisessa Cochrane-työryhmän liikuntaharjoittelun meta-analyysissä (Kumar ym. 2016). Tarkasteltiin taas taijia, joogaa, tasapainoharjoittelua, voima- ja vastusharjoituksia. Tutkimuksia on ollut taas 24 ja vaikutuksen suuruus on ollut heti intervention jälkeen kohtalainen (0,37 ja 95 % luottamusväli on ollut 0,18–0,56), mutta kuuden kuukauden jälkeen vaikutus selvästi laskee. Kolmessa tutkimuksessa kuuden kuukauden jälkeen vaikutuksen suuruus on enää ollut pieni (0,20 ja 95 % luottamusväli on ollut −0.01–0.41). Kumar ja kumppanit ovat rajanneet SIQ-kyselyihin perustuvat tutkimukset pois tarkastelun piiristä ja peräänkuuluttavat laadukkaampia tutkimuksia liikuntaharjoittelun vaikutuksesta kaatumisen pelkoon ja pidempää seuranta-aikaa (2016).
Kuvalähteet: Canva®